Kävin lukion viimeistä luokkaa lukuvuonna 1968-69. Noihin aikoihin pääkaupunkiseudulle oli avattu diskoja ja rupesin käymään niissä koska halusin kuulla englanninkielistä musiikkia. Suomalainen musiikki ei ollut minua innostavaa ja olin usein sulkenut radion koska en kestänyt kuulla suomalaista musiikkia.
Kerran olin tiistaidiskossa Dipolissa Espoossa. Siellä tutustuin hauskannäköiseen ja hyvin pukeutuneeseen nuoreen mieheen joka oli tullut sinne kavereidensa kanssa sen jälkeen kun olivat olleet pelaamassa tennistä. Se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä vai oliko vain joku mieletön ihastus. Oli kuin olisin tuntenut tämän miehen aina. Jo 17-vuotiaana olin ajatellut että haluaisin mennä naimisiin, mutta ei piireissäni ollut mitään sopivia aviopuolisokandidaatteja. Kun tämä leimahdus oli tapahtunut niin odotin varmaan jotain jatkoa, mutta mitään jatkoa ei tullut. Kaikki muuttui vain mitä omituisemmaksi. Ehkä omituisuus johtui siitä että kuultuaan nimeni mies kertoi että oli käynyt Tehtaanpuiston yhteiskoulua jossa kummisetäni oli rehtorina ja hänen matematiikanopettajansa. Kun tapasimme niin oli helmikuu ja aivan ihana ilta. Pientä lumisadetta ja lumihiutaleet leikkivät katuvaloissa kun teimme yhdessä pienen kävelylenkin. Mies oli liikkeellä kuplafolkkarillaan ja mitään autoja ei yleensä ollut kenelläkään ikäiselläni. Tämän jälkeen tapasimme joka tiistai Dipolissa aivan kuin yhteisestä sopimuksesta, mutta juttumme ei lähtenyt kehittymään yhtään mihinkään.
Sitten tuli kesä ja mies katosi. Koko kesänä en häntä nähnyt ja olin ihan ihmeissäni. Maailmaani ei kuulunut mitään sellaista että olisin voinut ymmärtää mistä kyse. Olin vielä ihan pikkutyttö ajatusmaailmaltani. Kesällä olin kesämökillämme Inkoossa ja eräänä viikonloppuna menin Barösundin tanssipaikalle jossa oli maalla asuvia ja kaupunkilaisia ja sitten joitakin sinne veneillä tulleita. Eräs mies pyysi minua purjeveneeseen kun siellä on muitakin ja 'ehkä pirskeet' tai jotain. Olin niin tyhmä että menin purjeveneeseen mitään pahaa aavistamatta. Mutta purjeveneessä ei ollutkaan ketään ja tämä erittäin pitkä mies kävi välittömästi käsiksi minuun. Hän oli varmaan yli 190 cm ja minä jotain 150 cm. Hän lukitsi käteni selkäni taakse ja sen jälkeen hän saattoi tehdä mitä halusi. Mutta kävikin niin että sain aivan valtavan verenvuodon. Hyppäsin veteen ja pääsin rantaveteen. Siellä olin valkoisissa vaatteissani aivan veressä. Mutta kuinka ollakaan paikalle ilmestyi armeijan suuri vene. He poimivat minut rantavedestä ja kuskasivat Tammisaaren sairaalaan. Mies oli mukana, mutta kukaan ei kysynyt minulta mitään eivätkä kait mieheltäkään. Raiskaus ei silloin ollut yleisen syytteen alainen. Sairaalassa olisivat halunneet pitää minut vielä jonkin aikaa, mutta otin taksin kotiin kaupunkiin ja soitin vanhemmilleni maalle että olen tullut kaupunkiin. Tämä tapahtui elokuun lopulla.
Kun tuli syksy niin mies ilmestyi taas ja ihmeellinen meininki jatkui. Joku nainen soitti meille kotiin ja itki miestään. En yhtään ymmärtänyt ja kun vanhempani olivat vielä vasta 41-vuotiaita niin ajattelin että on kyse jostain heidän sotkuistaan koska puhe avioerosta oli meillä jokapäiväistä ja oli naisia jotka häiriköivät isääni joka ei ollut heistä kenestäkään kiinnostunut. Isäni ei koskaan halunnut erota äidistäni. Sitten kerran olin tulossa kävellen kotiin kaupungista ja tulin nelosen ratikkapysäkiltä ja käännyin Kasarmikadulle. Silloin näin että miehen vihreä uusi Saab oli parkkeerattu erään oven ulkopuolelle ja siitä oli ovi auki. Olin ihan ihmeissäni ja jäin katsomaan mitä tapahtuu. Pian mies tuli vauvan kantokassin kanssa ja pani sen autoon. Sitten tuli ihan hauskannäköinen ja miehelle sopiva nainen ja istuutui etupenkille. Silloin meni auton luokse ja otin vähän kiinni kuljettajanpuoleisesta ovesta ja kysyin, että mitä tämä on. Siihen mies ei vastannut mitään vaan alkoi ajaa autoa kuin mieletön ja minä roikuin ovessa kiinni Tehtaankadulle saakka. Jälkeenpäin en ole oikein edes voinut ymmärtää miten selvisin ja miten tämä kaikki tapahtui. En myöskään muista että menin siitä sitten kait vaan kotiin miettimään.
Sitten sain kuulla mieheltä, että hän oli mennyt naimisiin kaksi viikkoa ennen tapaamistamme. Ja ehkä kertoo hänen 'kypsymättömyydestänsä' kun hän sanoi vaimonsa raskaaksi tulemisesta että yksi kerta ja heti tulee. Ja sitten hän sanoi että häpeää lastaan. En vieläkään tiedä kuka soittaja oli joka itki miestään mutta jos se oli tämä vaimo niin tuntuu siltä kun hän olisi tietänyt minusta mutta minä en hänestä. Kävi myös ilmi, että mies oli käyttänyt itsestään 'väärää identiteettiä' ja siis väärää nimeä ja siinä touhussa olivat mukana kaikki hänen kaverinsa - ei ihme että en ymmärtänyt mitään. Minä tietysti käytin itsestäni sitä nimeä mikä on omani enkä olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni jotain muuta nimeä itsestäni.
Tänä samana vuotena en saanut opiskelijapaikkaa Helsingin yliopistosta ja isäni sanoi minulle, että lähtisin tuulettumaan Ruotsiin ja siis sinne opiskelemaan. Kerroin miehelle että lähden täältä pois ja ihan välittömästi. Silloin hän sanoi, että laittaa eropaperit vetämään. Isäni ei tätä uskonut mutta koska hän oli asianajaja niin hän otti osoitetiedot jostain eikä voinut melkein uskoa että mies ja vaimonsa olivat todellakin muuttaneet eri osoitteisiin. Mies teki vielä treffit kanssani lähtöäni edeltäväksi päiväksi. Hänen oli määrä tulla hakemaan minut kotini ulkopuolelta. Mutta miestä ei kuulunut. Tunnin kävelin edestakaisin talomme ulkopuolella ja alkoi kovasti harmittaa tämäkin 'kusetus'. Sitten menin kotiin ja kerroin veljelleni, että mies ei tullutkaan. Mutta veljeni sanoi nähneensä ikkunasta että siellä se mies seisoi kahden sheeferinsä kanssa ja katseli kun kävelet edestakaisin talomme ulkopuolella.
Sitten lähdin Ruotsiin ja ensin Uppsalaan. En viihtynyt ollenkaan koska halusin olla Suomessa näkemässä miten kaikki edistyy. Opiskeluistani ei tullut kerrassaan mitään. Sitten rupesin tekemään töitä sairaala-apulaisena Akateemisessa sairaalassa keuhkosyöpäosastolla. Kävin Suomessa ja aloin jo kysyä itseltäni, että onko tällä miehellä jo alkoholiongelma. Ei kulunut kovin paljon aikaa että selvisi että oli kyllä ja rankemmaksi meni. Minusta oli tullut ihan 'sekopää' tämän jutun seurauksena, mutta näin kauan myöhemmin en enää pysty kuvaamaan kaikkea mitä tunsin. Sitten kävi niin että kadotin kuukautiseni ja kului kuukausi toisensa jälkeen. Lopulta menin opiskelijalääkärille ja ehkä kerroin jotain tilanteestanikin ja diagnoosiksi hän sanoi että olen masentunut ja määräsi minulle masennuslääkkeet. Jostain syystä en sitten kyseenalaistanut saamiani 'lääkkeitä'. Ilman että kysyin lääkäri informoi minua, että nyt et voi tulla raskaaksi. Olin aika ihmeissäni sillä ei minulla ollut mitään partneria eikä mitään seksisuhdetta. Olin 21-vuotias.
Sitten tuli Pyhäinmiestenpäivä ja lähdin Suomeen viettämään tätä pitkää viikonloppua. Olin tietysti yksin. Kun astuin ruotsinlaivaan niin siellä kafeteriassa, missä ihmiset syövät lihapullia ja muusia ja vastaavia ruokia, oli pieni miesporukka. En voinut olla kiinnittämättä huomiota heihin ja varsinkin erääseen. En enää muista miten päädyin heidän pöytäänsä mutta sinne kuitenkin päädyin ja vietin heidän kanssaan sen illan. Kun laiva oli Helsingissä niin sovimme treffit paluumatkalle. Olin taas tietysti yksin mutta näitä oli useampi kaveri ja koko porukka mukana paluumatkalla. Päädyin tuon erään miehen 'ympyröihin' ja siihen kuuluu että menimme yhdessä hyttiin. En vieläkään voi ymmärtää mikä sai minut menemään hänen hyttiinsä edes kysymättä että mitäs me siellä... Ainoa järjellinen selitys on se että olisin ollut niin ahdistunut omituisesta suhteestani 'edelliseen mieheen' että halusin jotain tapahtuvan jonkun kanssa. Ei en tiedä... ei ole vastausta, mutta fakta on että päädyin hänen hyttiinsä ja sen jälkeen Tukholmassa hänen kämppäänsä joiksikin päiviksi. Kun hän lähti aamulla töihin niin hän vannotti minua että ethän lähde minnekään... Minne olisin voinut lähteä jos en omaan opiskelijaboksiini Uppsalassa...
Lopulta minun tietysti piti lähteä Uppsalaan. Söin siis tässä vaiheessa rankkoja masennuslääkkeitä. Ei kulunut montaakaan viikkoa kun ymmärsin jo olevani raskaana. Rinnat tuntuivat heti. Kerroin lääkärille mutta hän ei meinannut uskoa, mutta ottivat kuitenkin raskaustestin. Siitä selvisi että olin oikeassa ja alkoivat heti vaatia aborttia koska lapsessa voi olla talidomikaltaisia epämuodostumia näiden masennuslääkkeiden vuoksi. Lääkärit oikein vaativat että tekisin abortin - vammaisabortin.
Soitin miehelle opiskelijaboksin käytävässä olevasta puhelimesta ja muistan ihan tarkkaan mitä minulla jopa oli päällä. Oli varmaan tyhmää kertoa tämmöistä puhelimessa mutta sen kuitenkin tein. Siihen mies sanoikin aivan yllättäen, että minulla on toinen. Olin aivan kauhuissani ja päätin lähteä henkilökohtaisesti puhumaan miehelle. Kun tulin hänen luokseen perjantaina niin hän sanoi, että en tule välittämään sinusta, mutta lapselle saat tehdä mitä haluat. Se ei ollut mikään keskustelu vaan pikainen heitto ilmaan... Sitten hän meni jääkaapille ja otti kait jonkun Koskenkorvan ja lähti vetämään. Minä jäin yksin hänen boksiinsa ja maaten hänen sängyllään katselin kattoon. Sitten mietin että mitä minä täällä yksin teen - ainakaan miestä en jää odottamaan - ja päätin lähteä hänen kaverinsa luokse.
Kaveri on aina ollut minulle mukava ja ystävällinen ja niin nytkin. Sain jäädä sinne yöksi. Aamulla noin klo 10 mies kuitenkin soitti sinne ja kysyi olenko siellä. Kun hän sai myöntävän vastauksen niin tulikin paikalle aika pikaisesti. Sitten hän sanoi, että mennään kotiin... Mitä mennään kotiin - ei minulla täällä ole mitään kotia. Olin hyvin loukkaantunut edellisen illan sanomisista enkä tiedä mitä ajatella ja olisin tarvinnut vähän aikaa. Siihen sanoin, että sun kanssasi en lähde minnekään. Silloin hän otti puhelinkirjansa esille ja alkoi soittaa sitä läpi tuntemilleen naisille... jos minä en lähde niin joku muu lähteen... olisiko minun pitänyt repiä puhelinkirja hänen kädestään... soittiko hän todellakin useammalle... yksi kuitenkin ilmestyi paikalle ja ihan kumman pikaisesti. Hänen olisi pitänyt ymmärtää tilanne että tässä on joku aborttiselvittely meneillään, mutta ei... nainen, joku sairaanhoitaja... tuli ja jäi ympyröihin... Jonkun hetken kuluttua lähdimme syömään... mies ja tämä nainen ja miehen kaveri ja minä... Kävimme jossakin paikassa Sveavägenillä... kun olimme syöneet niin mies ja tämä nainen lähtivät ja näen vieläkin itseni katsomassa heidän peräänsä kun haihtuvat Tukholman metroon... ja minä jäin kaverin kanssa... Yksityiskohtia en enää muista... oli lauantai...
Kun tuli sunnuntai-iltapäivä niin ajattelin että tuskin tuo nainen enää on miehen kämpässä ja että menen nyt sinne puhumaan. Mutta kuinka olikaan - nainen oli yhä paikalla. Mies sulkeutui huoneeseensa ja nainen alkoi vartioida ovea. Todellakin omituista. Mies huusi huoneesta minulle että mene pois... Olin täysin ymmällä koko tilanteesta. Lähdin surullisena pois ja menin suoraan laivaan ja palasin Helsinkiin vanhempieni kotiin... Kotona kerroin ja isäni sanoi, että meillä ei tehdä mitään abortteja...
Sitten kului aikaa... jotain kaksi viikkoa. Minulla oli aika aborttiin 29.12. ja mietin että mitä ihmettä - mihin liemeen olen itseni laittanut ja minkä ihmeen miehen olen tavannut. Hylkäsin miehen päässäni ja vaikka en halunnut niin kallistuin siihen että menen aborttitoimenpiteeseen vastoin tahtoani.
Sitten tuli jouluviikonloppu. Perjantai oli 22.12. Miehet tulivat Suomeen viettämään joulua - kolme kaverusta. Aika varhain kun laiva oli tullut satamaan mies soitti minulle ja pyysi tulla heitä tapaamaan. Lähdin. Miehet olivat juoneet laivalla ja halusivat jatkaa sitä jo aamupäivästä baarikierroksella. Minusta se oli aivan tyhmää. Mies oli kovin ahdistunut ja ikään kuin hän olisi halunnut sanoa jotain, mutta ei vaan pystynyt. Kävimme Kultaisessa härässä, Richardin Pubissa ja Kaivopihassa jne. Lopulta sanoin, että minulla on niin tylsää kanssanne että lähden nyt kotiin. Silloin mies pyysi minut illaksi HesaKlubille ja sanoin että voin tulla. Miksi olisin jäänyt jollekin baarikierrokselle miesten kanssa, jotka vain haluavat juopotella? Minua ei todellakaan kiinnostanut baarit eikä alkoholi.
Tuli ilta ja lähdin HesaKlubille. Kun tulin sinne niin olin kovin yllättynyt kun miehellä oli koko kabinetti jonne minut ohjattiin. Kun mies näki että tulin sisälle niin hän alkoi tulla minua kohti kädet nyrkissä. Kun hän tavoitti minut niin hän alkoi lyödä ohimoitani puolelta toiselle ja tunnen yhä 10 lyöntiä nyrkillä menevän raskaana olevan kehoni läpi. Hänen kaverinsa näkivät tilanteen ja huusivat että mitä toi tekee... ja tulivat apuun ja irrottivat miehen... hänen onnistui vielä saada joku lasi ja kaataa sen sisältö päälleni... Lähdin tietysti itkien sieltä ja kotiin, mutta en kertonut kenellekään mitään. Tuolloin tämmöinen pahoinpitely oli vielä asianomistajarikos.
Seuraavana päivänä yritin tavoittaa miestä puhelinnumeroista joita minulla oli mutta hän oli kuin kadonnut maan alle... Tapaninpäivän jälkeen piti lähteä aborttitoimenpiteeseen ja vieläkään en ollut kuullut miehestä mitään, mutta hänen kaksi kaveriaan pitivät minusta hyvää huolta ja olimme samassa laivassa... En vieläkään tiedä mitä mies teki tämän pahoinpitelyn jälkeen... En vieläkään tiedä mikä oli naisen rooli joka oli ilmestynyt paikalle kun mies alkoi soittaa puhelinkirjaansa läpi... oliko joku toinen nainen todellakin vai oliko se täyttä bullshitiä... Nyt olin kuitenkin raskaana ja 'muut naiset' kuvioissa vähän niin kuin ensimmäisen miehen kanssa kun vaimo kotona raskaana ja 'muut naiset' kuvioissa...
29.12. menin sitten aborttitoimenpiteeseen Uppsalan Akateemisessa sairaalassa. Toimenpide tehtiin sairaalan kellarikerroksessa. En yhtään olisi halunnut mennä sinne ja itkin. 'Muut' toimenpiteeseen menijät tuntuivat olevan jopa melkein hilpeällä tuulella ja 'iloisia' kun pääsevät raskaudesta eroon. En tiedä olinko ainoa joka voi henkisesti pahoin tästä vastentahtoisesta abortistani.
Aborttitoimenpiteen jälkeen jäin Suomeen ja toukokuussa olin menossa Tukholmaan ja ilmoitin miehen kaverille, jota todellakin arvostin. Sitten yllättäen mies soitti paikkaan jossa olin ja minkä puhelinnumeron mies tiesi. Hän soitti ainakin kahdeksan kertaa jostain ravintolasta ja pyysi minua tulemaan sinne, mutta en halunnut mennä häntä tapaamaan mihinkään ravintolaan, jossa kuulemma jo hanhenmaksat odottaa lautasella... Lopulta hän itse ilmestyi paikkaan jossa olin. Hän oli pukeutunut ykkösiin ja oli todella hyvännäköinen, mutta oli jo jonkun verran päihtynyt. Sitten hän heitti kosinnan ilmaan... ja taas vastaan väärin... en enää sano uudestaan, että sun kanssa en lähde mihinkään koska tarvitsen aikaa koska olet loukannut minua vaan sanon vain että EI... Hänellä oli joku tuntemattomampi kaveri mukana ja lähtivät sitten saman tien vetämään... Tässäkin olisi tarvittu keskustelua, mutta tämä mies on mestari mykkäkoulun ylläpitämisessä.
Tähän päättyi yhteinen polkumme tältä erää. Minä jäin Helsinkiin opiskelemaan kauppaopistoon pariksi vuodeksi ja hän jäi Tukholmaan. Vielä 1975 tapasimme kerran kun kävin Tukholmassa. Silloin näin hänet rähjäisen näköisenä ja tapaamisemme ei kestänyt montaa minuuttia ja arvelin hänen juopotelleen. Oli kuin hän olisi päättänyt että nyt tämä juttu saa loppua... Hänen hyvältä kaveriltaan sain sitten aina välillä kuulla jotain pientä. Minä en häntä koskaan poistanut ajatuksistani. Lääkärit olivat sanoneet että sitten teet(te?) uuden lapsen heti perään... Aika idioottia sanoa mitään sellaista kun suhteet eivät ole edes vakiintuneet. Tässä meni kaikki pilalle. Olisin valmis laittamaan koko lääkärikunnan vastuuseen ties mistä kaikesta.
Kaveri kertoi sitten joskus vuoden 1978 tienoilla että mies on mennyt naimisiin tuon naisen kanssa jonka soitti paikalle ja he ovat saaneet kaksoset - tytön ja pojan. Tältä kantilta abortti oli hyödytön kun mies sai sitten kaksi lasta yhdellä kertaa. Mietityttää myös minkälaista miehen on kokea vaimonsa kaksosraskaus kun taustalla on raskaus, pahoinpitely ja abortti... voisin kuvitella että se voi olla kammottavaa... Kaveri myös kertoi että kun pariskunta riitelee niin mies lähtee kapakkaan ja nainen hakee hänet sitten sieltä pois.
Minulle ei käynyt kovin hyvin. Olen sairastellut ja työelämäni on pirstaleinen koko elämäni. Sitten minulla oli oikeastaan itselleni liian suuri ja kallis asunto. Tapasin suomalaisen miehen Tukholmassa joka oli juuri jäänyt työttömäksi armeijasta. Hän oli naimisissa mutta ei edes ollut koskaan asunut vaimonsa kanssa vaikka heillä yhteinen poika - jos tämä nyt on totta. Hän asui työsuhdeasunnossa eri kaupungissa kuin vaimo ja poika. Nyt hän oli ilman asuntoakin. Sovimme että hän tulee vuokralaisekseni. Minun taholtani tämä oli todella tyhmää kun hän luultavasti ajatteli jotakin muutakin ja laittoi viralliset eropaperit vetämään asuessaan kämpässäni. Minusta oli tullut aivan elävä kuollut, en enää välittänyt yhtään mistään mitä minulle tapahtui. Tämän ymmärrän kyllä nyt aivan täysin. Koska elimme saman katon alla niin sitten tapahtui niin kuin tapahtui ja kertoja ei ollut monta mutta yksikin riittää sille että tulee raskaaksi. HAVAHDUIN KAUHUSTA että miksi en enää yhtään välitä mistään mitään. Ymmärsin että tämän miehen kanssa en voi olla koko elämääni ja mikä tulisi olemaan suhteeni tähän lapseen. Ensimmäinen raskaus oli heti ollut suuri ilo mutta tämä oli kauhunäytelmä. Menin päätä pahkaa aborttiin ja vieläkään en ymmärrä mitä minun tästä tilanteesta pitäisi ajatella kun olen tapattanut oman lapseni. Kertakaikkiaan pitää estää ilman abortteja että lapsia syntyy suhteisiin joihin ne eivät sovi. Tämä on hirveä häpeäpilkku elämässäni enkä voi syyttää ketään - ehkä miestä joka oli liian sinnikäs. Jos nainen ei yhtään halua niin se on aina raiskaus. Hän ei vaatinut mitään aborttia vaan se oli oma ideani - ihan päinvastoin, hän ei halunnut että menen aborttiin. Tosiasiassa hän oli vielä naimisissa naisen kanssa, jonka kanssa hänellä oli poika vaikka ei ollut muka koskaan edes asunut tämän naisen kanssa ja poika oli syntynyt vastoin miehen tahtoa. Hän oli kuitenkin mennyt naimisiin naisen kanssa ja järjestänyt tälle ja pojalle asunnon. Näin hän kertoi minulle. Nyt asuessaan luonani hän oli laittanut eropaperit vetämään. Olisikohan tehnyt tämän jos ei olisi asunut asunnossani. Abortin jälkeen halusin että hän muuttaa pois mutta se ei käynytkään aivan helposti. Sen jälkeen hän lähti Israeliin töihin jollekin kibbutsille ja kun hän palasi niin hän alkoi esittää että Raamattu on väärennös. Minulle hän esitti että olen Saatanan riivaama ja sain paljon sellaista postia. En tiedä oikein miten sitten lopulta pääsin hänestä eroon. Hän kuitenkin kosi minua vielä kaikesta tästä huolimatta.
Kerran olin viettämässä kesää Helsingissä ja törmäsin ensimmäiseen mieheen. Olin jo tietoinen että hän oli kompuroinut alkoholismiin ja toisen miehen alkoholinkäyttö on myös ollut kait aika kamalaa. En tiedä tarkemmin minkälainen heidän alkoholistitaustansa sitten loppujen lopuksi on. Siitä seurasi että mies halusi tulla tyttärensä kanssa luokseni Tukholmaan ja he tulivat pariksi viikoksi. Sitten mies alkoi kirjoittaa minulle kirjeitä ja olihan se aika mukavaa saada kirjeitä ensimmäiseltä ihastukseltaan. Sitten tulikin hiljaisuus - ei mitään kirjeitä enää... en muista miksi en muista että olisimme puhuneet puhelimessa... mikä olisi tietysti ollut mahdollista... Sitten kirjeitä alkoi taas tulla ja sain kuulla että hänen exänsä ja tyttärensä olivat olleet autokolarissa ja exä menehtynyt kolarin seurauksena.
Sitten hän kosi minua ja kysyi voisinko adoptoida hänen tyttärensä. Vastasin kumpaankin kyllä mutta asiat menivät toisin enkä oikein tiedä miksi. Arvelen että taustalla on alkoholinkäyttö joka ei olisi kuitenkaan loppupeleissä sopinut kuvioihini eli alkoholinkäyttö voitti suhteen kanssani.
Tultiin vuoteen 1987 ja olin kovin yksinäinen. Lähdin eräänä iltana autolla erääseen ravintolaan jossa olen käynyt ystävättärieni kanssa. Olin baaritiskillä ja eräs mies tuli juttelemaan ja kävi ilmi, että hänen äitinsä on suomalaistaustainen. Kun ilta oli loppumassa kävi ilmi että meillä on sama matka ja että hän ei voi ottaa autoaan. Niinpä lupasin heittää hänet kotiinsa. Kuinka kävikään - en ymmärrä - niin siinä kävi niin että päädyimme minun asuntoon. Minulla ei ollut minkäänlaisia aikomuksia harrastaa seksiä tämän miehen kanssa ja sanoin että tossa mulla on vierashuone voit nukkua siellä ja menin nukkumaan. Vähän ajan kuluttua mies tunki itsensä sänkyyni ja alkoi tunkea suurikokoista penistään housunpuntistani sisälle. Minulla sattui olemaan pikkuhoususuoja joka on muovia ja pumpulia. Sitä hän tunki sisälleni peniksensä edellä ja sattui aivan hirveästi. Ehkä hän ajatteli että onpa tiukka tyttö... Huudoistani hän ei välittänyt mitään... En muista miten pääsin miehestä eroon ja sain hänen yhteystietonsa... muistini on varmaan heikko koska mummoni kuoli tänä samana yönä 95-vuotiaana.
Sitten tuli mummoni hautajaiset ja lähdin Suomeen. Minulle nousi korkea kuume ja kipuja ja gynekologi poimi muovin- ja pumpulin palasia kehostani, mutta ei kysynyt mitään. Palojen poimimista jatkettiin vielä kun olin palannut Ruotsiin. Sitten kävi ilmi että olin tullut tästä kerrasta raskaaksi. Menin aivan sekaisin. En todellakaan tiennyt mitä tehdä. Tässä tilanteessa abortti olisi varmaan ollut ratkaisu koska tämä ei ole mitään muuta kuin raiskaus jota on vaikea todistaa tapahtuneeksi. Koska en tiennyt mitä tehdä en tehnyt yhtään mitään ja päiviä vain kului. Mies alkoi vaatia aborttia - hänelle ei muuta mahdollisuutta ollut olemassa. Oma tilani oli kuin olisin ollut kidutusboksissa päivästä toiseen. Kesäksi hän häipyi purjehtimaan ja palattuaan alkoi taas vaatia aborttia minkä vuoksi menimme aborttikuraattorin puheille. Aborttikuraattori sanoi minulle jälkeenpäin että mies on täysi sekopää. Jotain viis-kuusi naista oli jo läpikäynyt hänelle abortin. Tämä raiskaus tapahtui 12.05... ja olin sanonut ystävättärilleni että toivon, että saisin keskenmenon... 01.12. sitten kävi niin että neuvolassa ei kuultu enää sikiöääniä... minut lähetettiin kotiin ja että seuraavana päivänä minun pitäisi mennä sairaalaan synnyttämään kuollut lapsi... Oli aika karmeaa olla ypöyksin kotona kuollut lapsi sisälläni, mutta seuraavana päivänä menin sairaalaan ja synnytys käynnistettiin...
Olin sidottu nesteisiin ja vietin siis aikaani synnytyshuoneessa. Pyysin saada sinne puhelimen ja soittelin ties kelle kaikille... panin radion kovalle ja tanssin... mutta sitten sanoin, että en halua tätä, antakaa minulle kaikki kivunlievitykset ja makasin vuoteella. Anestesialääkäri ei kuitenkaan ehtinyt antaa mitään ja lapsi vain putkahti ulos. Kätilöt sanoivat että sinun on kovin helppo synnyttää... Joku kätilö oli soittanut miehelle ja kertonut että sikiö on kuollut ja mies oli vastannut että eikö sitä voi herättää eloon... Oli 02.12.1987... Minulle annettiin valokuva kuolleesta lapsesta ja sanottiin, jotta et koskaan unohtaisi...
Vuosi kuolleen lapsen synnyttämisestä 02.12. ajelin autolla töihini. Oli omituinen sadekeli ja pieni FordFiestani edessä, sivulla ja takana ajoivat suuret rekat. Niiden keskellä jouduin vesiliukuun enkä ymmärrä kuinka selvisin tilanteesta. Illalla kun ajoin kotiin päin niin aivan samalla paikalla oli joku poliisien tarkastus ja pysäyttivät kaikki autot. Minusta tämä tuntui aika erikoiselta... koska juuri niin, vuosi oli kulunut siitä kun synnytin kuolleen lapsen. En vieläkään tiedä mitä tästä kuolleesta lapsesta pitäisi ajatella mutta minulle se olisi ollut täysi katastrofi saada tämä lapsi elävänä. En pysty edes sanoin kuvaamaan mikä tilanteeni olisi siinä tapauksessa saattanut olla. Olen tainnut kokea kolme raskautta: yksi iloa täynnä, yksi välinpitämätön katastrofi ja yksi täysi katastrofi... Ei ole ollenkaan itsestään selvää että kaikkia lapsia voidaan rakastaa yhtään mitenkään... taidan olla raakalainen kun ajattelen näin...
Olisiko kuitenkin mahdollista, että minulla on Jumala mukana tässä kaikessa... Olisiko jokin tarkoitus siinä että olen saanut kokea tämän kaiken... Olen syntinen ihminen mutta olisiko mahdollista että minulle on annettu tämä kaikki jotta todella ymmärtäisin mitä synti on ja mihin tyhjiöön se ihmisen vie. Ilman näitä kokemuksia elämäni voisi olla toisenlainen mutta ymmärtäisinkö yhtään mitään... ainakaan synnin olemuksesta...
Mies, joka oli ensimmäisen raskauteni partnerini, on jo vanha ja niin olen myös minä. Vuoden 1987 jälkeen olen ollut yhteydessä häneen hyvin ikävällä tavalla, mutta se on toisen tarinan aihe... Ensimmäinen mies on jo menehtynyt 2019.
Jos tarinani kiinnostaa niin sen saa julkaista ihan missä vain ja jos joku haluaa tehdä tästä filmin niin olisin todellakin iloinen.
Haluaisin miesnäkökulmaa tähän kaikkeen.
Irmeli Grunau
23.11.2025
P.S. Tänään on sattumalta Tuomiosunnuntai...
